Aamupahoinvointia

17.8.2006 12:24:41

Viime kesäkuussa vihdoin tärppäsi, sain tietää uudesta tulokkaastamme. Siitä alkoivat viikot, joiden aikana säteilin varmasti niin, että tähdetkin himmenivät rinnallani. Samalla kuitenkin pelkäsin koko ajan, että jotain menee pieleen. Jonkinasteista aamupahoinvointia oli myös havaittavissa lähes heti, kun uuden perheenjäsenen tulo oli varmistettu. Iloinen uutinen kerrottiin kaikille tuttaville, muusta en oikein osannut edes puhua. Monet epäilivät, että ”kannattaakohan tuollainen” ja ”tuleekohan siitä mitään”. Epäilijöille hymyilin vain typerää hymyäni, joka oli valloittanut kasvoni viikkokausiksi.

Sanonta ”odottavan aika on pitkä”, tuli minulle hyvinkin tutuksi. Menin jopa nukkumaan aikaisemmin kuin normaalisti, että seuraava päivä koittaisi nopeammin. Jalkani olivat varmasti levottomammat kuin Hassisen koneen jäsenillä yhteensä. Aika kuitenkin kului, vaikkakin hitaasti. Heinäkuun 22. päivän aamuna alkoi vihdoin tapahtua. Automatka, jonka tuona aamuna koin, oli lähes sietämätön. Tuntui ettei auto kulkenut tarpeeksi lujaa ja olin lähes varma, että muut tiellä liikkujat hidastelivat tahallansa pitkittääkseen piinaani.

Lopulta, tuskanhien täyteisen matkan jälkeen olimme perillä ja pitkä odotus sai viimein päätöksensä. Raskain vaihe oli onneksi nopeasti ohitse ja viimeisten työntöjen aikana pystyin rentoutumaan ja huokaisemaan helpotuksesta. Typerä hymy, joka oli roikkunut kasvoillani viikkoja, leveni entisestään, jos mahdollista. Siinä se vihdoin oli, kauneinta mitä olin vähään aikaan nähnyt; Kaksi tuhatta kiloa Amerikanrautaa.

(Toimitti: Henriikka Hupli)

Tulosta artikkeli